Jo nyt museoiden pitäisikin kyetä tarkastelemaan ilmiöitä moniäänisten lasien läpi ja mahdollistaa osallistuminen ihmisryhmiä pois sulkematta.Įn silti olisi vielä valmis luopumaan muistin käsitteestä kokonaan, sillä liittyyhän se olennaisesti tietoisuuteen, jonka tunnistan keskeisenä ajatuksena myös Kimmo Levän pohdinnasta rivien välistä. Tähän viittasi Teemapäivillä Maryan Abdulkarim puhuessaan ”afrofuturismista” tapana katsoa mitä tahansa ilmiötä kuvitteellisten ”afrolasien” läpi – tarkastella, miten ja kenen perspektiivistä esimerkiksi historia on esitetty kulttuurihistoriallisessa museossa. Museotyön murroksessa on kuitenkin selvää, ettei kollektiiviseen muistiin nojaavaan ajatteluun voi enää nojata: museon tulee olla moniääninen. Tuntuu siltä kuin se miellettäisiin museoiden tarkoitusta käsittelevissä pohdinnoissa jonkinlaiseksi menneisyyttä koskevaksi konsensukseksi. Muistin käsite onkin tästä syystä vaikea määre museon tarkoituksesta puhuttaessa. Tiivistetysti sanottuna se tarkoittaa ”jaettua tietoisuutta” ja ”jatkuvaa ajattelutapaa”. Anttila käytti käsitettä kuitenkin viisaasti, sillä kollektiivinen muisti on ajatuksena hyvin jähmeä. Myös Kansallismuseon pääjohtaja Elina Anttila nosti esiin muistin käsitteen Teemapäivillä pitämässään kommenttipuheenvuorossa todeten, ettei kollektiivinen muisti voi olla enää tulevaisuuden museotoimintaa määrittävä tekijä. Työpajassa hän ei innostunut muisti-sanasta museoinstituutioista puhuttaessa. Visser veti Teemapäiviä edeltävänä päivänä työpajan Suomen uutta museopolitiikkaa valmistelevalle työryhmälle. Koen tämän näkemyksen jossain määrin hämmentävänä, sillä onhan museoita, kirjastoja ja arkistoja kuitenkin perinteisesti kutsuttu muistiorganisaatioiksi. Tulevaisuuden museot ovat yksilöllisiä ilman yhteistä, koherenttia määritelmää.
Visserin näkemys on, ettei mikään tietty ydintehtävä tai toimintamuoto määritä museoinstituutiota nyt eikä tulevaisuudessa. Nyt” järjestetyillä Teemapäivillä pitämässään esitelmässä Jasper Visser kannusti miettimään museotoimintaa täysin puhtaalta pöydältä uudelleen – karsimaan museoiden tehtävät vain kahteen tärkeimpään. Tuon tässä kirjoituksessa Levän hyvien pohdintojen rinnalle pari täydentävää näkökohtaa, joihin itse kiinnitin huomiota Teemapäivien ajan keskusteluissa.Īiheella ”Tulevaisuus. Kirjoituksensa lopuksi Levä kannusti myös muita miettimään, mikä on tulevaisuuden museo. Museo on palvelu, joka auttaa asiakkaitaan täyttämään tarpeensa ja velvollisuutensa historian ja kulttuurin tallentamisessa, tutkimisessa ja esittämisessä sekä auttaa heitä taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin tuottamisessa. Hän suhtautui näihin ulostuloihin varauksella ja esitti oman ehdotuksensa uudeksi museon määritelmäksi:
Levä viittasi blogissaan Teemapäivillä esiintyneen muutosagentti Jasper Visserin (VISSCH+STAM) ja Apulanta-yhtyeen Toni Wirtasen kannanottoihin siitä, mikä on tulevaisuuden museo. Keskustelun ytimessä ei ole enää ainoastaan se, mitä toimintoja museoilla pitäisi olla, vaan myös se, mikä on ylipäätään museoinstituution tehtävä tulevaisuudessa. Me museoammattilaiset luomme parhaillaan nahkaamme ja etsimme uusia rajojamme nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Blogissa julkaistussa kirjoituksessaan esittäen otsikossaan fundamentaalisen kysymyksen: Mikä museo on?Kysymyssana ”mikä” sanan ”millainen” sijaan kuvaakin paremmin keskusteluilmapiiriä, jota museo-käsitteen sisällöstä parhaillaan käydään. Kimmo Levä nosti aiheen keskusteluun Museoliiton P.S. Museo-käsitteen sisältö onkin puhuttanut museoammattilaisia tavallista enemmän jo jonkin aikaa. Kaikkien aikojen suurimmiksi kasvaneilla, Kulttuuritalolla 22.- järjestetyillä Museoalan Teemapäivillä vahvistui käsitys siitä, että moninaistuvassa yhteiskunnassa käy myös museotyö parhaillaan läpi tärkeää murrosvaihetta.